Post by MilliM on Oct 30, 2009 13:44:07 GMT 2
VNT-TK Amerikkalaiset rodut
Milli M
Suuntautuminen: Pohjoisamerikkalaiset ratsuhevosrodut
Valitsin omaksi suuntautumisekseni amerikkalaiset ratsuhevosrodut, koska ne ovat lähellä omaa sydäntäni. Myös siksi, että oma tietotaitoni on enimmäkseen niiden ympärillä, koska kasvatan niitä. Toisaalta lähes jokainen näistä roduista on hyvin harvinaisia virtuaalimaailmassa, jonka vuoksi haluan antaa niiden edustajille mahdollisuuden menestyä.
Sitten itse asiaan eli pohjoisamerikkalaisiin ratsuhevosrotuihin. Pohjoisamerikkalaisia rotuja on useita, mutta päätin keskittyä niistä virtuaalimaailmassa kaikkein yleisimpiin määrällisesti. Jaon nämä rodut käyttöhevosiin, askellajiratsuihin, laukkaratsuihin sekä risteytyksiin, jotta voisin selkeämmin osoittaa näiden eri tyyppien erot virtuaalimaailmassa ja todellisuudessa rakenteen osalta verrattuna niiden käyttötarkoituksiin.
Näillä kaikilla roduilla on ominaista se, että ne on alun perin jalostettu kestäviksi ja hyvä luonteisiksi käyttöratsuiksi maatiloille. Hyvin usein näihin rotuihin on myös käytetty jalostuksen myötä myös eurooppalaisia rotuja, jotta roduille on saatu määrättyjä ominaisuuksia, joita espanjalaiset arvostivat omissa ratsuroduissaan. Osa näistä roduista on kuitenkin alkuperäisiä amerikkalaisia rotuja, joihin ei ole aikojen myötä kajottu ollenkaan, koska ne ovat olleet miellyttäviä työhevosia ilman pidempää jalostusta. Kuitenkin ajan myötä on huomattu, että jokaisella roduista on omat ominaisuudet, joiden myötä jokainen rotu on löytänyt oman paikkansa amerikkalaisten käyttöhevosten joukosta. Seuraavassa lähempi katselmus jokaisen rodun ominaisuuksista.
Käyttöhevoset
Lasken esseessäni käyttöhevosiksi ratsurodut, jotka on kehitetty ratsuiksi. Myöhemmin niiden liikkeistä on saatettu löytää uusia ulottuvuuksia ja niitä on sen myötä käytetty myös näytöshevosina. Pääasiallisesti näin on käynyt morgaille. Kanadanhevonen ja mustang ovat pääasiallisesti jääneet karjahevosiksi sekä yleisratsuiksi.
Kanadanhevosta voidaan verrata suomen omaan suomenhevoseen. Tämä rotu on risteytetty eurooppalaisista työhevosroduista, jonka vuoksi se on hieman rujo rakenteeltaan. Siinä on myös selkeitä valjakkohevosten piirteitä. Kaikin puolin rotu on yleisratsu, jota käytetään jokaisessa lajissa. Ainoana haittapuolena on sen matala säkä. Liikkeiltään tämä rotu on erittäin hyvä, koska sen nivelet taipuvat paljolti ja sen seurauksena sen askellajit ovat korkeat ja kauniit. Rodun kaulakin on kuninkaallisen, keskipitkä ja kaareva, yhdyskohta päähän ei saisi myöskään olla paksu. Pää on lyhyt ja profiililtaan suora. Sään tulisi olla kohtalaisen ulkoneva ja pitkä. Rungoltaan rotu on leveä ja syvä sekä sen jalat ovat voimakkaat ja lihaksikkaat, kuitenkin suhteessa muuhun runkoon. Takaosan tulisi olla kohtuullisen vahva riippuen hevosen käyttötarkoituksesta. Lihaksikkaaseen vaikutelmaan kuuluu lihaksikas ja pitkä lapa. Tämän rodun edustajia arvostellessa on hyvin tarkkaan otettava selvää, minkä käyttötarkoituslinjan hevonen arvosteltava on. Valjakkoajossa käytetyt saattavat olla hieman tukevampia kuin englantilaisissa lajeissa tai westernissä käytetyt. Väriltään nämä hevoset ovat yleisesti mustia, mutta rautiaita ja ruunikkojakin löytyy.
Morganinhevosta on kahta linjaa olemassa, joiden edustajat näyttävät hyvin erilaisilta. Varsinainen morganinhevonen on rakenteeltaan hyvin kevyt ja jalo, kun taas sen vastakohtana on lipitt morgan, joka edustaa raskaampaa alkuperäistä kasvatuslinjaa. Esseessäni haluan kuluttaa aikaa molempien pohdintaa ja eroihin, jotta selkeästi tulisi niiden erot esille.
Morganin kauniin ja jalon olemuksen luo pitkähkökaula, jonka kruunaa pieni pää. Profiililtaan pää voi olla joko hieman kovera tai suora. Muuten tämä kohtalaisen matalasäkäinen rotu on voimakas. Varsinkin takaosa on vahva ja hyvin muodostunut. Tämä takaa rodulle kauniit liikkeet, joita esitellään usein näytösluokissa. Samoin lyhyt ja lihaksikas selkä ovat rodun kauniiden liikkeiden taustalla. Hännän kiinnityksen tulisi myöskin olla hyvin pitkälti alhaalla, joka lisää lihaksikkaan takaosan muotoa. Jalkojen tulisi olla hyväasentoiset ja säärestä lyhyet, kuten useilla muillakin amerikkalaisilla ratsuroduilla. Morganin rakenteeseen vaikuttaa myös se mihin lajiin se on suunnattu. Usein westernratsut ovat raskaamman oloisia yleisvaikutelmaltaan kuin näytöshevoset.
Morganinhevosta on toista raskaampaa kasvatuslinjaa. Nämä kaksi linjaa ovat täysin erilaiset toisistaan. Lipitt morgan on alkuperäistä raskaampaa kasvatuslinjaa. Sitä voidaan jopa sanoa cobimaiseksi. Tämän linjan edustajien kaula on paljon lyhyempi ja sen vuoksi tukevamman oloinen. Samoin runko on tavallista morgania massiivisempi, vaikkakin molempien linjojen edustajien tuntomerkkinä on syvä runko. Yleisvaikutelmaltaan lipitt morgan on huomattavasti varsinaista morgania tukevamman oloinen. Molemmille linjoille on kuitenkin tärkeää, että hevosen jouhet ovat tuuheat ja pitkät, jotka luovat näyttävyyden tuntua yleisvaikutelmaan.
Hyväasentoisten jalkojen löytäminen morganeilta voi olla joskus jopa hankalaa vain kuvan vuoksi. Usein morganien kuvissa on havaittavissa etujaloissa etunojoisuutta tai sapelijalkaisuutta. Tähän on pitkälti syynä hevosten asettelu näytteille. Tämä hyvin venytetty asento tuo määrätyt hyvät piirteet esille hevosesta, mutta myös peittää joitain. Esimerkiksi takakorkeus katooaa kokonaan, kun hevosen takajalat venytetään kauas taakse ja takaosa ”tippuu” huomattavasti alemmaksi. Tämän lisäksi näiden hevosten takajalkojen asentoja on hyvin hankala arvostella samasta syystä.
Mustangi on Amerikan aroilla laumana laiduntava villihevosrotu. Nämä hevoset ovat polveutuneet hyvin pitkälti espanjalaisten siirtolaisten maahantuomista roduista. Mustangille ei ole varsinaista rakenteellista määritelmää, mutta tärkeää rodulle ja sen selviytymiselle luonnossa on aina ollut vahvajalkaisia. Muutenkin hevosten on tullut olla sopusuhtaisia ja tasapainoisia, jotta ne ovat päässeet liikkumaan nopeasti pakoon mahdollisia petoja. Mustangeille on ominaista lähestulkoon ponimainen koko (maksimi säkäkorkeus noin 152cm). Mustangeista löytyy eristetyltä alueelta myös hyvin espanjalaistyylinen linja, jota kutsutaan kiger mustangiksi. Nämä yksilöt ovat väriltään hiirakoita, kaikilla on siima ja seepraraitaiset jalat. Tämän lisäksi löytyy linja, joka on myöskin suoraan espanjalaisista roduista polveutunut, Spanish Mustang. Tälle linjalle on ominaista vahvojen jalkojen lisäksi myös hyvin lihaksikas kaula sekä suora tai kyömy pää. Tälle linjalle ei ole määritelty varsinaista väriä. Kaikilla näillä linjoilla on samankaltaisuuksia, mutta jostain kumman syystä varsinaista rotumääritelmää ei ole saatu koskaan aikaiseksi. Syynä tähän voisi pitää sitä, että nämä hevoset ovat villejä pääasiallisesti ja niitä ei suurelta osin kasvateta.
Pintot eivät ole varsinaisesti rotu, mutta amerikkalaisessa rekisterijärjestelmässä on näille oma rekisterinsä, joka käsittää kaikki kirjavat hevoset sekä ponit. Tähän rekisteriryhmään lasketaan useasti muiden mainitsemieni rotujen kirjavia edustajia. Huomioitavaa on kuitenkin se, että rekisteriin hyväksytään vain lämminveriset ja ponit sekä hevosella käsitetään yli 142 cm korkeat tapaukset. Näin ollen virtuaalimaailmassa pintoja ei pitäisi tulla suuremmin vastaan, koska ne kirjataan hyvin usein rotunsa edustajaksi. poikkeuksena kuitenkin, jos tämä kirjava väri on rotumääritelmän vastainen.
Samalla tavoin kuin pintoja käsitellään virtuaalimaailmassa, käsitellään palominoja. Kuitenkin rekistereihin Amerikassa hyväksyttävien yksilöiden vanhemmista toisen tulee olla arabi, täysiverinen tai quarter. Näin ollen näillä hevosilla on hyvin paljon näiden hevosten piirteitä omassa rakenteessaan. Kuitenkin laskisin tämän ”rodun” samaan kastiin pintojen kanssa, jolloin harvemmiten näitä tulee vastaan virtuaalimaailmassa. Kuitenkin jos tulee, niin on huomioitava se että nämä hevoset ovat hyvin usein risteytyksiä. Näin ollen olisi etsittävä risteytysroduille ominaisia piireteitä.
Amerikkalaiset askellajiratsut
Amerikkalaisten rotujen joukossa on 3 puhdasta rotua, jotka on alun perin kehitetty työhevosiksi niiden miellyttävien askellajien vuoksi. Nykyään näitä rotuja käytetään hyvin myös useasti näytösratsuina. Taustalla on se, että jokaista näistä roduista on jalostettu niin pitkälle, että niiden varsinainen käyttötarkoitus on unohdettu. Osalla näistä hevosista on linja, jonka edustajat ovat käyttöhevosia sekä linja, joiden edustajat ovat suuntautuneet selkeästi näytösratsuiksi.
Missouri Foxtrotter (jäljempänä mft) on kehitetty alkujaan askellajeiltaan miellyttäväksi, koska tarkoituksena on ollut saada pikiä matkoja hevosen selässä kulkeville miellyttävä ratsu. Mft:den kasvatuksessa kiinnitetään enemmän huomiota hyvän fox trotin aikaan saamiseen kuin rakenteeseen. Tämän vuoksi osa jopa jalostuksessa käytetyistä hevosista on hyvin karkean oloisia rakenteeltaan. Tämän rodun jalostukseen on aikojen saatossa käytetty myös muita amerikkalaisia käyttöhevosrotuja, kuten morgania, saddlebrediä ja tenneseewalkeria. Morganin tapaan mft:llä on hyvin voimakas ja lihaksikas takaosa, jossa hännän kiinnitys on hyvin alhaalla. Kaulaltaan näiden hevosten tulisi olla pitkiä ja sopusuhtaisia. Kaula ei siis saisi olla kovinkaan lihaksikas. Kaarevuutta ei normaalisti ole kovinkaan paljoa, mutta oreilla sitä voi toki olla hieman. Päästä on usein huomattavissa aiemmin mainittu karkeus, mutta yleisimmin pää on hyvin hienopiirteinen. Kaulan tulisi kiinnittyä syvään ja leveään rintakehään, joka jatkuu loivaan lapaan, joka on hyvin voimakas. Selkä on näillä hevosilla kohtuullisen lyhyt, koska hevonen on muutenkin rakenteeltaan tukevamman oloinen kuin muut tämän ryhmän hevoset. Takajalat varsinkin ovat hyvin lihaksikkaat. Lisäksi nivelet ovat suurehkot, joka tuntuu ensisilmäyksellä hieman pateilta. Kuitenkin jalkojen tulisi olla suhteessa yhtä tukevanoloiset kuin niveletkin. Mft:llä ei saa olla tenneseewalkereilla ja saddlebredeillä sallittuja pitkiksi kasvatettuja kavioita.
Saddlebredit ovat hyvin kevytrakenteisia hevosia. Niitä voidaan verrata IRL elämän hienostonaisiin. Niiden liikkeet ja olomuoto on hyvin jalo. Hienopiirteisyys alkaa päästä, joka on hyvin pystyn ja pitkän kaulan jatkeena. Nämä jo yhdistelmänä luovat jo erittäin ryhdikkään ja jalon ulkomuodon tälle rodulle. Selän tulisi olla lyhyt ja erittäin vahva. Sään tulisi myös olla ajohevosille poikkeavasti korkea ja lapojen loivat. Kuitenkin on hyvä kiinnittää huomiota siihen onko hevonen askellajiratsu, show valjakkohevonen vai täysin valjakkoajoon suuntautunut. Valjakkoajoon täysin suuntautuneet yksilöt voivat olla yleisilmeeltään hieman vaatimattomampia ja tukevampia. Näiden hevosten jalkojen tulisi olla ohuehkot, mutta kuitenkin vahvat. Erityistä on vuohisten pituus. Jalon ulkomuodon kruunaa korkealle kiinnittynyt häntä. Näiden hevosten kohdalla, kuten monen muunkin kohdalla, arvostelussa on ongelmana jalkojen arvostelu näyttelyasennossa. Pitkä vuohinen tuottaa sen verran ongelmaa, että toisinaan näillä hevosilla on havaittavissa selkeitä asentovirheitä vuohisissa. Kuitenkin huomioisin arvostelussani sen, että kaikki rodun edustajat eivät ole show hevosia ja niiden kuvat eivät ole huippuluokkaa, vaikka ne ovat rakenteeltaan moitteettomia. Tämä tuottaa tuomarille varmasti pään vaivaa, mutta mielestäni nämäkin hevoset ovat palkintonsa ansainneet.
Tennesseewalker on saddlebredin rinnalla hieman tavanomaisempi rotu ulkonäöltään, mutta näidenkin joukossa on näyttäviä yksilöitä. Voisi melkein sanoa, että tenneseewalker on saddlebredin rumempi siskopuoli. Eroavuudet ovat kuitenkin selkeät näiden rotujen välillä. Tenneseewalkerit eivät yleisvaikutelmaltaan yhtä hienostuneita ja ylväitä kuin saddlebredit. Niiden kaula on lyhyempi ja pää kohtuullisen suuri, jossa ei ole hienostuneita piirteitä. Runko on näillä hevosilla syvä ja jopa tynnyrimäinen, jonka lisäksi niiden selkä on lyhyehkö. Sekä lautaset että jalat ovat vahvat. Kuitenkin on huomioitava tuomaroinnissa näiden hevosten suuntautuneisuus. Näytöshevosilla on usein hieman liian pitkät kaviot kasvatettuna tarkoituksella, jotta niiden liikkeet olisivat korkeammat ja sulavammat. Tämän lisäksi näillä hevosilla on todettu ilmenevän jaloissa asentovirheitä tavallista useammin. Syynä voi olla se, että näitä näytösrotujen edustajia aletaan näyttää näytöksissä selästä käsin jo 3-4 -vuotiaina. Kuitenkin näitä asento virheitä on hanka huomata, koska nämäkin hevoset esitellään hyvin usein venytetyssä asennossa.
Tämä jopa tuntuu hieman itsensä toistamiselta, mutta näiden käyttöratsujen ominaisuudet ovat hyvin samankaltaiset, jonka vuoksi ongelmat arvostelussa ovat samantyyppiset.
Amerikkalaiset käyttöhevoset, joita käytetään myös laukkaradoilla
Seuraavaksi perehdyn esseessäni lähemmin sekä käyttöratsuina sekä laukkaratsuina käytettyihin amerikkalaisiin rotuihin. Näin ollen näiden rotujen kohdalla on hyvin yleistä, että eri käyttötarkoituksen omaavat hevoset voivat olla rakenteeltaan jokseenkin erilaisia. Pääpiirteet ovat kuitenkin samanlaiset, mutta suuntautuminen voi näkyä hyvinkin paljon rakenteessa sekä emin. lihaksistossa ja sen kehittymisessä. Tässä kappaleessa käsittelen ainoastaan puhdasrotuiset tämä osion hevoset, koska haluan eriyttää ne alun perin risteytetyistä vastaavista roduista. Näin ollen tässä käsitellään lähemmin appaloosaa, paintia ja quaterinhevosta. Lähes kaikki näistä roduista on suuntautunut hyvin vahvasti lännenratsastukseen, mutta niitä on kautta aikain käytetty myös laukkaradoilla lyhyiden printtimatkojen juoksijoina.
Rakenteeltaan nämä hevoset ovat hyvin samankaltaisia, koska polveutuvat hyvin pitkälti amerikkalaisesta alkuperäisestä mustangista. Kuitenkin ajansaatossa on kehittynyt kolme täysin toisistaan erilaista kasvatuslinjaa ja sen myötä rotua, joilla on kuitenkin samankaltaiset ominaisuudet ratsuina.
Quaterin hevonen on rotu, jossa kahden eri käyttötarkoituksen eron näkee erittäin hyvin. Syynä selkeyteen kahden linjan välillä on muiden rotujen käyttö jalostuksessa, jotta saavutettaisiin ideaalein quaterhevonen käyttötarkoitukseen. Kuitenkin kaikille quatereille on hyvin tyypillistä hyvin lihaksikas rakenne. Laukkapainoisetkaan edustajat eivät saisi olla laihoja tai laihanlaisia millään tapaan. Takaosaltaan molemmat linjat ovat hyvin kehittyneitä ja leveitä. Hyvin usein nämä hevoset näyttävät hieman takakorkeilta, niiden takaosan jykevyyden vuoksi. Varsinaista takakorkeuttakin näillä roduilla on havaittavissa, mutta suurta erittäin selkeästi huomattavissa oleva takakorkeus ei sallita. Kaulaltaan quaterit ovat hyvin pitkiä ja taipuisia. Usein quaterit näyttävät myös hyvin hölmöiltä kulkiessaan kaula pitkänä ja asettuneena hyvin alas. Kaula ei kuitenkaan saisi olla kovinkaan kaareva. Kaulaan liittyy lyhyt ja leveä pää, joka saattaa jopa ensisilmäykseltä näyttää todella oudolta yhdistelmältä. Säältään molemmat ovat hyvin ratsulle tavanomaisesti korkeita ja pitkiä. Varsinkin karjaratsu-linjalle tämä on erittäin tärkeä ominaisuus, joka muodostaa hevoselle juuri sopivan satulan paikan. Lähes aina quatereilla on myös hyvin lyhyet etu ja takasääret, joihin kiinnittyy pitkät vuohiset, jotka ovat normaalisti noin 45 asteen kulmassa jalkaan nähden. Hyvinkin massiivisen takaosan sopusuhtaisuus tulee hyvin leveistä ja loivista lavoista, jotka ovat hyväasentoiset. Myös takareisien tulisi olla hyvässä lihassa (lue lihaksikkaat), jotta takaosa olisi viimeisen päälle sopusuhtainen, muttei kuitenkaan lihava. Tässä vaiheessa onkin hyvä huomauttaa, että quaterit eivät saa olla lihavia, vaan tukevia. Näin olleen luiden ympärillä ei saisi olla läskiä, vaan ainoastaan lihasta.
Väriltään quater on yleensä yksivärinen. Yleisimmin rautias. Jos quaterinomainen hevonen on laikukas, niin se luultavimmin omaa paint-verta ja lukeutuu tällöin paintiksi.
Rodun laukkaradoille suuntautuneet yksilöt ovat hyvinkin kevytrakenteisia, jolloin ne jopa saattavat tuntua ensisilmäyksellä kehittymättömiksi. Näissä laukkaradoille jalostetuissa yksilöissä voi olla lähes 90% englantilaista täysiveriverta. Tämän Appendix linjan hevosten rakenne voi vaihdella hyvinkin paljon sen mukaan kuinka paljon näissä hevosissa on varsinaista xx-verta. Mitä suurempi prosentti xx-verta on sitä todennäköisemmin hevonen muistuttaa hyvin pitkälti englantilaista täysiveristä. Virtuaalimaailmassa tämä linja on täysin tuntematon. Suurin osa laukkaradoilla juoksevista quatereista on 100% quater verta. Näin ollen rodun laukkaajien arvostelu virtuaalimaailmassa on haaste, muttei mahdottomuus, jos omistajat kiinnittävät huomiota hevostensa kuviin vs. niiden käyttötarkoitus.
Raskaampirakenteisen linjan edustajat ovat suuntautuneet karjaratsuiksi sekä lännenratsastukseen. Tämän Foundation-linjan edustajat polveutuvat suoraan quatereista, eikä näihin hevosiin ole sekoitettu muita rotuja sen ominaisuuksien parantamiseksi. Ennemminkin on tahdottu kasvatuksella jalostaa entistä parempi karjaratsu.
Paintit ovat nimensäkin mukaan lehmänkirjavia hevosia aina. Muunvärisiä kuin kirjavia hevosia ei pidetä puhtaina painteina ollenkaan. Paittien osalta täytyy myöntää, että arvostelu on hyvin haastavaa, koska rodulle ei ole varsinaista rotumääritelmää, jossa pureuduttaisiin syvällisesti kaikkiin sen rakenteen määritelmiin. Viralliseen rekisteriin hyväksytään paintit, joiden vanhemmat ovat quarterhevosia, täysiverisiä tai painteja. Näin ollen paintit ovat hyvin samankaltaisia kuin quaterit. Paintien tulee olla quatereiden tapaan lihaksikkaita, mutta usein ovat niitä kuitenkin silmiin nähtävästi kevyempiä rakenteeltaan.
Myös appaloosilla ei ole varsinaista tarkkaa rakennemääritelmää, mutta ideaali appaloosa on hyvin tiivis rakenteelta, jolla tarkoitetaan että sen runko on syvä ja leveä sekä se on takaosastaan vahva. Appaloosat myöskin painttien tapaan myötäilevät rakenteellisten määritelmiensä osalta quaterin linjaa. Pään tulisi olla hyvin hienopiirteinen, joka periytyy rodun arabilinjoista. Erikoisuutena on, että sen silmänvalkuaiset näkyvät. Monesti jouhet näyttävät ohuilta, mutta se on rodulle hyvin ominaista, kuten myös jouhien lyhyyskin.
Risteytykset amerikkalaisista roduista
Amerikkalaisia rotuja on kautta aikaan risteytetty siinä toivossa, että saataisiin luotua määrättyyn lajiin soveltuva hevonen. Toisaalta tavoitteena on ollut kehittää pääasiallisesti amerikkalaiseen maastoon soveltuva kestävä karjahevonen. Kuitenkin meidän kaikkien onneksi jalostuslinjoja kehitettäessä on huomattu määrättyjen rotujen soveltuminen myös muuhunkin kuin karjanajoon.
Quarabi on hyvin kevytrakenteinen lämminveri rotu, jota käytetään sekä karjahevosena, valjakkohevosena sekä laukkaratsuna. Quarabi on risteytys sekä arabista että quaterista, jonka vuoksi sen rakenne määräytyy yleisesti ottaen sen mukaan kuinka paljon kumpaa rotua tämän hevosen suvussa on. Quarabi, jolla on alle 50% arabi verta suvussaan, ei yleisesti ottaen voi olla rakenteeltaan arabinoloinen. Sen tulisi lähinnä muistuttaa quateria eli olla jykevähkö ja lihaksikas rakenteeltaan. Kuitenkin siinä voi olla vivahteita arabi verestään esimerkiksi kaulassa ja sen muodossa sekä päässä. Taas quarabi, jonka arabiveri prosentti on yli 50, muistuttaa hyvin usein arabia rakenteeltaan. Laukkaratsu tyypin edustajilla on hyvin usein quatermainen lihaksikas takaosa, mutta kuitenkin kevyt rakenne, koska näillä hevosilla arvostettu ominaisuus on räjähtävän nopea lähtö. Karjahevoslinjan edustajilta vaaditaan hyvin pitkälti quatermaisuutta rakenteenosalta eli nämä hevoset ovat huomattavasti tukevampia rakenteeltaan kuin kaksi muuta linjaa. Vastaavasti Vaunuhevosilla pyritään vaalimaan kevyttä rakennetta, jotta niiden liikkeet olisivat kauniimmat.
Morabeihin pätee hyvin pitkälti quarabien tapaan se miten paljon vanhemmista on tullut arabia tai morgania. Kuten morganillakin, niin näillä hevosilla arvostelua hankaloittaa venytetty esille asettaminen, jonka vuoksi varsinkin takajalkojen asennot ovat usein hankalia arvostella. Kaikki tämän rodun edustajat eivät kuitenkaan ole jalomuotoisia tai hyvin arabimaisia, vaan osa on perus käyttöhevosia, jonka vuoksi ne eivät ole kovinkaan kummoisen näköisiä.
National Show Horse on ns. uuden maailman ratsuhevosrotu, jossa on yhdistetty sekä arabin kaunis ulkomuoto että saddlebredin kauniit liikkeet ja kestävyys. Näiden hevosten ulkomuoto vaihtelee sen mukaan, millainen niiden veriprosentti on arabin ja saddlebredin osalta. Kuitenkin näille hevosille on jonkin aika takaperin saatu varsinainen rotumääritelmän mukainen rakennekuvaus. Ensinnäkin näissä hevosissa tulee olla vähintään 25% arabiverta (max. 99%), jotta ne ovat virallisen rotumääritelmän mukaisia. Yleisvaikutelma on siro ja jalo. Pään tulisi olla pienehkö ja siro sekä profiililtaan joko hieman kovera tai suora. Kaulaltaan näiden hevosten tulisi olla pitkähköjä sekä saddlebredille ominaisesti pystyhkössä asennossa. Kaulan ja pään liittymäkohdan pitäisi olla siro ja suhteessa muutenkin siroon olemukseen. Sään tulisi olla selkeä, jonka alla pitkä ja loiva lapa, joka yhtyy syvään rintakehään. Vastaavasti näillä tulisi olla lyhyt selkä, mutta pitkä lanne, jonka ylälinjan tulisi olla tasainen. Hännän pitäisi olla korkealle kiinnittynyt. Jalon ulkomuodon kruunaavat hyväasentoiset jalat, joissa lyhyt sääriosa. On kuitenkin näiden hevosten kohdalla muistaa, että rotumääritelmä on tasaristeytyksen omaavan hevosen kohdalle pätevä, mutta jos hevosella on vain 25% arabiverta, siinä voi olla selkeitä saddlebredin piirteitä näkyvillä enemmän kuin varsinainen rotumääritelmä kertoo.
Walkaloosat ovat tiikerinkirjavia appaloosan ja jonkun erikoisaskellajin edustajan (tennesseenwalkerin, saddlebredin, perunpason, missourinfoxtrotterin tai paso finon) risteytys. Ainoa täysin varma asia, näitä hevosia arvioidessa, on että niiden värin tulee olla tiikerinkirjava. Piirteet ovat hyvin usein periytyneet sen mukaan, minkä rodun edustajia vanhemmat ovat olleet. Loppupeleissä nämä hevoset ovat pelkkiä käyttöhevosia, joten eivät koskaan näytä kovinkaan ihmeellisiltä. Rotu on kuitenkin niin harvinainen virtuaalimaailmassa, ettei varmasti tule aivan ensimmäisenä vastaan. Kuitenkin ohjenuorana pitäisi arvostelussa vanhempia ja niiden rotuja.
Ara-appaloosaa voidaan pitää arabin ja appaloosan risteytyksenä, mutta on huomattavaa, että risteytyksen on oltava hevosen suvussa niin kaukana, että sen suvussa on ainakin 90% arabi verta. Näin ollen nämä hevoset ovat hyvin arabinomaisia, mutta omaavat kuitenkin appaloosan kauniin tiikerinkirjavan värin. Samoin yleisimmät rakennevirheetkin ovat samankaltaisia kuin arabeilla (esim. Pienet silmät, kyömy pää tai hirvenkaula). Kuitenkin joistain yksilöistä on nähtävissä appaloosan piirteitä, koska ara-appaloosat eivät aina ole yhtä kevytrakenteisia kuin arabit. Ne eivät kuitenkaan ole millään saraa tukevia.
Pintabian on ara-appaloosan tapaan risteytys arabista ja pintosta. Huomioitavaa onkin että näissä hevosissa on noin 99% arabiverta, jonka vuoksi ne ovat hyvin samankaltaisia arabien kanssa. Kirjavan värinsä ne saavat pitkällisen jalostuksen myötä joltain pintolta hevoselta. Kuten aiemmin on huomioitu pintot voivat olla melkein minkä tahansa rodun edustajia. Näin ollen näissä hevossissa voi olla arabista poikkeavia piirteitä riippuen mistä rodusta tämä väri on peräisin. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että näitä piirteitä ilmenee arabi veri prosentin suuruuden vuoksi.
Milli M
Suuntautuminen: Pohjoisamerikkalaiset ratsuhevosrodut
Valitsin omaksi suuntautumisekseni amerikkalaiset ratsuhevosrodut, koska ne ovat lähellä omaa sydäntäni. Myös siksi, että oma tietotaitoni on enimmäkseen niiden ympärillä, koska kasvatan niitä. Toisaalta lähes jokainen näistä roduista on hyvin harvinaisia virtuaalimaailmassa, jonka vuoksi haluan antaa niiden edustajille mahdollisuuden menestyä.
Sitten itse asiaan eli pohjoisamerikkalaisiin ratsuhevosrotuihin. Pohjoisamerikkalaisia rotuja on useita, mutta päätin keskittyä niistä virtuaalimaailmassa kaikkein yleisimpiin määrällisesti. Jaon nämä rodut käyttöhevosiin, askellajiratsuihin, laukkaratsuihin sekä risteytyksiin, jotta voisin selkeämmin osoittaa näiden eri tyyppien erot virtuaalimaailmassa ja todellisuudessa rakenteen osalta verrattuna niiden käyttötarkoituksiin.
Näillä kaikilla roduilla on ominaista se, että ne on alun perin jalostettu kestäviksi ja hyvä luonteisiksi käyttöratsuiksi maatiloille. Hyvin usein näihin rotuihin on myös käytetty jalostuksen myötä myös eurooppalaisia rotuja, jotta roduille on saatu määrättyjä ominaisuuksia, joita espanjalaiset arvostivat omissa ratsuroduissaan. Osa näistä roduista on kuitenkin alkuperäisiä amerikkalaisia rotuja, joihin ei ole aikojen myötä kajottu ollenkaan, koska ne ovat olleet miellyttäviä työhevosia ilman pidempää jalostusta. Kuitenkin ajan myötä on huomattu, että jokaisella roduista on omat ominaisuudet, joiden myötä jokainen rotu on löytänyt oman paikkansa amerikkalaisten käyttöhevosten joukosta. Seuraavassa lähempi katselmus jokaisen rodun ominaisuuksista.
Käyttöhevoset
Lasken esseessäni käyttöhevosiksi ratsurodut, jotka on kehitetty ratsuiksi. Myöhemmin niiden liikkeistä on saatettu löytää uusia ulottuvuuksia ja niitä on sen myötä käytetty myös näytöshevosina. Pääasiallisesti näin on käynyt morgaille. Kanadanhevonen ja mustang ovat pääasiallisesti jääneet karjahevosiksi sekä yleisratsuiksi.
Kanadanhevosta voidaan verrata suomen omaan suomenhevoseen. Tämä rotu on risteytetty eurooppalaisista työhevosroduista, jonka vuoksi se on hieman rujo rakenteeltaan. Siinä on myös selkeitä valjakkohevosten piirteitä. Kaikin puolin rotu on yleisratsu, jota käytetään jokaisessa lajissa. Ainoana haittapuolena on sen matala säkä. Liikkeiltään tämä rotu on erittäin hyvä, koska sen nivelet taipuvat paljolti ja sen seurauksena sen askellajit ovat korkeat ja kauniit. Rodun kaulakin on kuninkaallisen, keskipitkä ja kaareva, yhdyskohta päähän ei saisi myöskään olla paksu. Pää on lyhyt ja profiililtaan suora. Sään tulisi olla kohtalaisen ulkoneva ja pitkä. Rungoltaan rotu on leveä ja syvä sekä sen jalat ovat voimakkaat ja lihaksikkaat, kuitenkin suhteessa muuhun runkoon. Takaosan tulisi olla kohtuullisen vahva riippuen hevosen käyttötarkoituksesta. Lihaksikkaaseen vaikutelmaan kuuluu lihaksikas ja pitkä lapa. Tämän rodun edustajia arvostellessa on hyvin tarkkaan otettava selvää, minkä käyttötarkoituslinjan hevonen arvosteltava on. Valjakkoajossa käytetyt saattavat olla hieman tukevampia kuin englantilaisissa lajeissa tai westernissä käytetyt. Väriltään nämä hevoset ovat yleisesti mustia, mutta rautiaita ja ruunikkojakin löytyy.
Morganinhevosta on kahta linjaa olemassa, joiden edustajat näyttävät hyvin erilaisilta. Varsinainen morganinhevonen on rakenteeltaan hyvin kevyt ja jalo, kun taas sen vastakohtana on lipitt morgan, joka edustaa raskaampaa alkuperäistä kasvatuslinjaa. Esseessäni haluan kuluttaa aikaa molempien pohdintaa ja eroihin, jotta selkeästi tulisi niiden erot esille.
Morganin kauniin ja jalon olemuksen luo pitkähkökaula, jonka kruunaa pieni pää. Profiililtaan pää voi olla joko hieman kovera tai suora. Muuten tämä kohtalaisen matalasäkäinen rotu on voimakas. Varsinkin takaosa on vahva ja hyvin muodostunut. Tämä takaa rodulle kauniit liikkeet, joita esitellään usein näytösluokissa. Samoin lyhyt ja lihaksikas selkä ovat rodun kauniiden liikkeiden taustalla. Hännän kiinnityksen tulisi myöskin olla hyvin pitkälti alhaalla, joka lisää lihaksikkaan takaosan muotoa. Jalkojen tulisi olla hyväasentoiset ja säärestä lyhyet, kuten useilla muillakin amerikkalaisilla ratsuroduilla. Morganin rakenteeseen vaikuttaa myös se mihin lajiin se on suunnattu. Usein westernratsut ovat raskaamman oloisia yleisvaikutelmaltaan kuin näytöshevoset.
Morganinhevosta on toista raskaampaa kasvatuslinjaa. Nämä kaksi linjaa ovat täysin erilaiset toisistaan. Lipitt morgan on alkuperäistä raskaampaa kasvatuslinjaa. Sitä voidaan jopa sanoa cobimaiseksi. Tämän linjan edustajien kaula on paljon lyhyempi ja sen vuoksi tukevamman oloinen. Samoin runko on tavallista morgania massiivisempi, vaikkakin molempien linjojen edustajien tuntomerkkinä on syvä runko. Yleisvaikutelmaltaan lipitt morgan on huomattavasti varsinaista morgania tukevamman oloinen. Molemmille linjoille on kuitenkin tärkeää, että hevosen jouhet ovat tuuheat ja pitkät, jotka luovat näyttävyyden tuntua yleisvaikutelmaan.
Hyväasentoisten jalkojen löytäminen morganeilta voi olla joskus jopa hankalaa vain kuvan vuoksi. Usein morganien kuvissa on havaittavissa etujaloissa etunojoisuutta tai sapelijalkaisuutta. Tähän on pitkälti syynä hevosten asettelu näytteille. Tämä hyvin venytetty asento tuo määrätyt hyvät piirteet esille hevosesta, mutta myös peittää joitain. Esimerkiksi takakorkeus katooaa kokonaan, kun hevosen takajalat venytetään kauas taakse ja takaosa ”tippuu” huomattavasti alemmaksi. Tämän lisäksi näiden hevosten takajalkojen asentoja on hyvin hankala arvostella samasta syystä.
Mustangi on Amerikan aroilla laumana laiduntava villihevosrotu. Nämä hevoset ovat polveutuneet hyvin pitkälti espanjalaisten siirtolaisten maahantuomista roduista. Mustangille ei ole varsinaista rakenteellista määritelmää, mutta tärkeää rodulle ja sen selviytymiselle luonnossa on aina ollut vahvajalkaisia. Muutenkin hevosten on tullut olla sopusuhtaisia ja tasapainoisia, jotta ne ovat päässeet liikkumaan nopeasti pakoon mahdollisia petoja. Mustangeille on ominaista lähestulkoon ponimainen koko (maksimi säkäkorkeus noin 152cm). Mustangeista löytyy eristetyltä alueelta myös hyvin espanjalaistyylinen linja, jota kutsutaan kiger mustangiksi. Nämä yksilöt ovat väriltään hiirakoita, kaikilla on siima ja seepraraitaiset jalat. Tämän lisäksi löytyy linja, joka on myöskin suoraan espanjalaisista roduista polveutunut, Spanish Mustang. Tälle linjalle on ominaista vahvojen jalkojen lisäksi myös hyvin lihaksikas kaula sekä suora tai kyömy pää. Tälle linjalle ei ole määritelty varsinaista väriä. Kaikilla näillä linjoilla on samankaltaisuuksia, mutta jostain kumman syystä varsinaista rotumääritelmää ei ole saatu koskaan aikaiseksi. Syynä tähän voisi pitää sitä, että nämä hevoset ovat villejä pääasiallisesti ja niitä ei suurelta osin kasvateta.
Pintot eivät ole varsinaisesti rotu, mutta amerikkalaisessa rekisterijärjestelmässä on näille oma rekisterinsä, joka käsittää kaikki kirjavat hevoset sekä ponit. Tähän rekisteriryhmään lasketaan useasti muiden mainitsemieni rotujen kirjavia edustajia. Huomioitavaa on kuitenkin se, että rekisteriin hyväksytään vain lämminveriset ja ponit sekä hevosella käsitetään yli 142 cm korkeat tapaukset. Näin ollen virtuaalimaailmassa pintoja ei pitäisi tulla suuremmin vastaan, koska ne kirjataan hyvin usein rotunsa edustajaksi. poikkeuksena kuitenkin, jos tämä kirjava väri on rotumääritelmän vastainen.
Samalla tavoin kuin pintoja käsitellään virtuaalimaailmassa, käsitellään palominoja. Kuitenkin rekistereihin Amerikassa hyväksyttävien yksilöiden vanhemmista toisen tulee olla arabi, täysiverinen tai quarter. Näin ollen näillä hevosilla on hyvin paljon näiden hevosten piirteitä omassa rakenteessaan. Kuitenkin laskisin tämän ”rodun” samaan kastiin pintojen kanssa, jolloin harvemmiten näitä tulee vastaan virtuaalimaailmassa. Kuitenkin jos tulee, niin on huomioitava se että nämä hevoset ovat hyvin usein risteytyksiä. Näin ollen olisi etsittävä risteytysroduille ominaisia piireteitä.
Amerikkalaiset askellajiratsut
Amerikkalaisten rotujen joukossa on 3 puhdasta rotua, jotka on alun perin kehitetty työhevosiksi niiden miellyttävien askellajien vuoksi. Nykyään näitä rotuja käytetään hyvin myös useasti näytösratsuina. Taustalla on se, että jokaista näistä roduista on jalostettu niin pitkälle, että niiden varsinainen käyttötarkoitus on unohdettu. Osalla näistä hevosista on linja, jonka edustajat ovat käyttöhevosia sekä linja, joiden edustajat ovat suuntautuneet selkeästi näytösratsuiksi.
Missouri Foxtrotter (jäljempänä mft) on kehitetty alkujaan askellajeiltaan miellyttäväksi, koska tarkoituksena on ollut saada pikiä matkoja hevosen selässä kulkeville miellyttävä ratsu. Mft:den kasvatuksessa kiinnitetään enemmän huomiota hyvän fox trotin aikaan saamiseen kuin rakenteeseen. Tämän vuoksi osa jopa jalostuksessa käytetyistä hevosista on hyvin karkean oloisia rakenteeltaan. Tämän rodun jalostukseen on aikojen saatossa käytetty myös muita amerikkalaisia käyttöhevosrotuja, kuten morgania, saddlebrediä ja tenneseewalkeria. Morganin tapaan mft:llä on hyvin voimakas ja lihaksikas takaosa, jossa hännän kiinnitys on hyvin alhaalla. Kaulaltaan näiden hevosten tulisi olla pitkiä ja sopusuhtaisia. Kaula ei siis saisi olla kovinkaan lihaksikas. Kaarevuutta ei normaalisti ole kovinkaan paljoa, mutta oreilla sitä voi toki olla hieman. Päästä on usein huomattavissa aiemmin mainittu karkeus, mutta yleisimmin pää on hyvin hienopiirteinen. Kaulan tulisi kiinnittyä syvään ja leveään rintakehään, joka jatkuu loivaan lapaan, joka on hyvin voimakas. Selkä on näillä hevosilla kohtuullisen lyhyt, koska hevonen on muutenkin rakenteeltaan tukevamman oloinen kuin muut tämän ryhmän hevoset. Takajalat varsinkin ovat hyvin lihaksikkaat. Lisäksi nivelet ovat suurehkot, joka tuntuu ensisilmäyksellä hieman pateilta. Kuitenkin jalkojen tulisi olla suhteessa yhtä tukevanoloiset kuin niveletkin. Mft:llä ei saa olla tenneseewalkereilla ja saddlebredeillä sallittuja pitkiksi kasvatettuja kavioita.
Saddlebredit ovat hyvin kevytrakenteisia hevosia. Niitä voidaan verrata IRL elämän hienostonaisiin. Niiden liikkeet ja olomuoto on hyvin jalo. Hienopiirteisyys alkaa päästä, joka on hyvin pystyn ja pitkän kaulan jatkeena. Nämä jo yhdistelmänä luovat jo erittäin ryhdikkään ja jalon ulkomuodon tälle rodulle. Selän tulisi olla lyhyt ja erittäin vahva. Sään tulisi myös olla ajohevosille poikkeavasti korkea ja lapojen loivat. Kuitenkin on hyvä kiinnittää huomiota siihen onko hevonen askellajiratsu, show valjakkohevonen vai täysin valjakkoajoon suuntautunut. Valjakkoajoon täysin suuntautuneet yksilöt voivat olla yleisilmeeltään hieman vaatimattomampia ja tukevampia. Näiden hevosten jalkojen tulisi olla ohuehkot, mutta kuitenkin vahvat. Erityistä on vuohisten pituus. Jalon ulkomuodon kruunaa korkealle kiinnittynyt häntä. Näiden hevosten kohdalla, kuten monen muunkin kohdalla, arvostelussa on ongelmana jalkojen arvostelu näyttelyasennossa. Pitkä vuohinen tuottaa sen verran ongelmaa, että toisinaan näillä hevosilla on havaittavissa selkeitä asentovirheitä vuohisissa. Kuitenkin huomioisin arvostelussani sen, että kaikki rodun edustajat eivät ole show hevosia ja niiden kuvat eivät ole huippuluokkaa, vaikka ne ovat rakenteeltaan moitteettomia. Tämä tuottaa tuomarille varmasti pään vaivaa, mutta mielestäni nämäkin hevoset ovat palkintonsa ansainneet.
Tennesseewalker on saddlebredin rinnalla hieman tavanomaisempi rotu ulkonäöltään, mutta näidenkin joukossa on näyttäviä yksilöitä. Voisi melkein sanoa, että tenneseewalker on saddlebredin rumempi siskopuoli. Eroavuudet ovat kuitenkin selkeät näiden rotujen välillä. Tenneseewalkerit eivät yleisvaikutelmaltaan yhtä hienostuneita ja ylväitä kuin saddlebredit. Niiden kaula on lyhyempi ja pää kohtuullisen suuri, jossa ei ole hienostuneita piirteitä. Runko on näillä hevosilla syvä ja jopa tynnyrimäinen, jonka lisäksi niiden selkä on lyhyehkö. Sekä lautaset että jalat ovat vahvat. Kuitenkin on huomioitava tuomaroinnissa näiden hevosten suuntautuneisuus. Näytöshevosilla on usein hieman liian pitkät kaviot kasvatettuna tarkoituksella, jotta niiden liikkeet olisivat korkeammat ja sulavammat. Tämän lisäksi näillä hevosilla on todettu ilmenevän jaloissa asentovirheitä tavallista useammin. Syynä voi olla se, että näitä näytösrotujen edustajia aletaan näyttää näytöksissä selästä käsin jo 3-4 -vuotiaina. Kuitenkin näitä asento virheitä on hanka huomata, koska nämäkin hevoset esitellään hyvin usein venytetyssä asennossa.
Tämä jopa tuntuu hieman itsensä toistamiselta, mutta näiden käyttöratsujen ominaisuudet ovat hyvin samankaltaiset, jonka vuoksi ongelmat arvostelussa ovat samantyyppiset.
Amerikkalaiset käyttöhevoset, joita käytetään myös laukkaradoilla
Seuraavaksi perehdyn esseessäni lähemmin sekä käyttöratsuina sekä laukkaratsuina käytettyihin amerikkalaisiin rotuihin. Näin ollen näiden rotujen kohdalla on hyvin yleistä, että eri käyttötarkoituksen omaavat hevoset voivat olla rakenteeltaan jokseenkin erilaisia. Pääpiirteet ovat kuitenkin samanlaiset, mutta suuntautuminen voi näkyä hyvinkin paljon rakenteessa sekä emin. lihaksistossa ja sen kehittymisessä. Tässä kappaleessa käsittelen ainoastaan puhdasrotuiset tämä osion hevoset, koska haluan eriyttää ne alun perin risteytetyistä vastaavista roduista. Näin ollen tässä käsitellään lähemmin appaloosaa, paintia ja quaterinhevosta. Lähes kaikki näistä roduista on suuntautunut hyvin vahvasti lännenratsastukseen, mutta niitä on kautta aikain käytetty myös laukkaradoilla lyhyiden printtimatkojen juoksijoina.
Rakenteeltaan nämä hevoset ovat hyvin samankaltaisia, koska polveutuvat hyvin pitkälti amerikkalaisesta alkuperäisestä mustangista. Kuitenkin ajansaatossa on kehittynyt kolme täysin toisistaan erilaista kasvatuslinjaa ja sen myötä rotua, joilla on kuitenkin samankaltaiset ominaisuudet ratsuina.
Quaterin hevonen on rotu, jossa kahden eri käyttötarkoituksen eron näkee erittäin hyvin. Syynä selkeyteen kahden linjan välillä on muiden rotujen käyttö jalostuksessa, jotta saavutettaisiin ideaalein quaterhevonen käyttötarkoitukseen. Kuitenkin kaikille quatereille on hyvin tyypillistä hyvin lihaksikas rakenne. Laukkapainoisetkaan edustajat eivät saisi olla laihoja tai laihanlaisia millään tapaan. Takaosaltaan molemmat linjat ovat hyvin kehittyneitä ja leveitä. Hyvin usein nämä hevoset näyttävät hieman takakorkeilta, niiden takaosan jykevyyden vuoksi. Varsinaista takakorkeuttakin näillä roduilla on havaittavissa, mutta suurta erittäin selkeästi huomattavissa oleva takakorkeus ei sallita. Kaulaltaan quaterit ovat hyvin pitkiä ja taipuisia. Usein quaterit näyttävät myös hyvin hölmöiltä kulkiessaan kaula pitkänä ja asettuneena hyvin alas. Kaula ei kuitenkaan saisi olla kovinkaan kaareva. Kaulaan liittyy lyhyt ja leveä pää, joka saattaa jopa ensisilmäykseltä näyttää todella oudolta yhdistelmältä. Säältään molemmat ovat hyvin ratsulle tavanomaisesti korkeita ja pitkiä. Varsinkin karjaratsu-linjalle tämä on erittäin tärkeä ominaisuus, joka muodostaa hevoselle juuri sopivan satulan paikan. Lähes aina quatereilla on myös hyvin lyhyet etu ja takasääret, joihin kiinnittyy pitkät vuohiset, jotka ovat normaalisti noin 45 asteen kulmassa jalkaan nähden. Hyvinkin massiivisen takaosan sopusuhtaisuus tulee hyvin leveistä ja loivista lavoista, jotka ovat hyväasentoiset. Myös takareisien tulisi olla hyvässä lihassa (lue lihaksikkaat), jotta takaosa olisi viimeisen päälle sopusuhtainen, muttei kuitenkaan lihava. Tässä vaiheessa onkin hyvä huomauttaa, että quaterit eivät saa olla lihavia, vaan tukevia. Näin olleen luiden ympärillä ei saisi olla läskiä, vaan ainoastaan lihasta.
Väriltään quater on yleensä yksivärinen. Yleisimmin rautias. Jos quaterinomainen hevonen on laikukas, niin se luultavimmin omaa paint-verta ja lukeutuu tällöin paintiksi.
Rodun laukkaradoille suuntautuneet yksilöt ovat hyvinkin kevytrakenteisia, jolloin ne jopa saattavat tuntua ensisilmäyksellä kehittymättömiksi. Näissä laukkaradoille jalostetuissa yksilöissä voi olla lähes 90% englantilaista täysiveriverta. Tämän Appendix linjan hevosten rakenne voi vaihdella hyvinkin paljon sen mukaan kuinka paljon näissä hevosissa on varsinaista xx-verta. Mitä suurempi prosentti xx-verta on sitä todennäköisemmin hevonen muistuttaa hyvin pitkälti englantilaista täysiveristä. Virtuaalimaailmassa tämä linja on täysin tuntematon. Suurin osa laukkaradoilla juoksevista quatereista on 100% quater verta. Näin ollen rodun laukkaajien arvostelu virtuaalimaailmassa on haaste, muttei mahdottomuus, jos omistajat kiinnittävät huomiota hevostensa kuviin vs. niiden käyttötarkoitus.
Raskaampirakenteisen linjan edustajat ovat suuntautuneet karjaratsuiksi sekä lännenratsastukseen. Tämän Foundation-linjan edustajat polveutuvat suoraan quatereista, eikä näihin hevosiin ole sekoitettu muita rotuja sen ominaisuuksien parantamiseksi. Ennemminkin on tahdottu kasvatuksella jalostaa entistä parempi karjaratsu.
Paintit ovat nimensäkin mukaan lehmänkirjavia hevosia aina. Muunvärisiä kuin kirjavia hevosia ei pidetä puhtaina painteina ollenkaan. Paittien osalta täytyy myöntää, että arvostelu on hyvin haastavaa, koska rodulle ei ole varsinaista rotumääritelmää, jossa pureuduttaisiin syvällisesti kaikkiin sen rakenteen määritelmiin. Viralliseen rekisteriin hyväksytään paintit, joiden vanhemmat ovat quarterhevosia, täysiverisiä tai painteja. Näin ollen paintit ovat hyvin samankaltaisia kuin quaterit. Paintien tulee olla quatereiden tapaan lihaksikkaita, mutta usein ovat niitä kuitenkin silmiin nähtävästi kevyempiä rakenteeltaan.
Myös appaloosilla ei ole varsinaista tarkkaa rakennemääritelmää, mutta ideaali appaloosa on hyvin tiivis rakenteelta, jolla tarkoitetaan että sen runko on syvä ja leveä sekä se on takaosastaan vahva. Appaloosat myöskin painttien tapaan myötäilevät rakenteellisten määritelmiensä osalta quaterin linjaa. Pään tulisi olla hyvin hienopiirteinen, joka periytyy rodun arabilinjoista. Erikoisuutena on, että sen silmänvalkuaiset näkyvät. Monesti jouhet näyttävät ohuilta, mutta se on rodulle hyvin ominaista, kuten myös jouhien lyhyyskin.
Risteytykset amerikkalaisista roduista
Amerikkalaisia rotuja on kautta aikaan risteytetty siinä toivossa, että saataisiin luotua määrättyyn lajiin soveltuva hevonen. Toisaalta tavoitteena on ollut kehittää pääasiallisesti amerikkalaiseen maastoon soveltuva kestävä karjahevonen. Kuitenkin meidän kaikkien onneksi jalostuslinjoja kehitettäessä on huomattu määrättyjen rotujen soveltuminen myös muuhunkin kuin karjanajoon.
Quarabi on hyvin kevytrakenteinen lämminveri rotu, jota käytetään sekä karjahevosena, valjakkohevosena sekä laukkaratsuna. Quarabi on risteytys sekä arabista että quaterista, jonka vuoksi sen rakenne määräytyy yleisesti ottaen sen mukaan kuinka paljon kumpaa rotua tämän hevosen suvussa on. Quarabi, jolla on alle 50% arabi verta suvussaan, ei yleisesti ottaen voi olla rakenteeltaan arabinoloinen. Sen tulisi lähinnä muistuttaa quateria eli olla jykevähkö ja lihaksikas rakenteeltaan. Kuitenkin siinä voi olla vivahteita arabi verestään esimerkiksi kaulassa ja sen muodossa sekä päässä. Taas quarabi, jonka arabiveri prosentti on yli 50, muistuttaa hyvin usein arabia rakenteeltaan. Laukkaratsu tyypin edustajilla on hyvin usein quatermainen lihaksikas takaosa, mutta kuitenkin kevyt rakenne, koska näillä hevosilla arvostettu ominaisuus on räjähtävän nopea lähtö. Karjahevoslinjan edustajilta vaaditaan hyvin pitkälti quatermaisuutta rakenteenosalta eli nämä hevoset ovat huomattavasti tukevampia rakenteeltaan kuin kaksi muuta linjaa. Vastaavasti Vaunuhevosilla pyritään vaalimaan kevyttä rakennetta, jotta niiden liikkeet olisivat kauniimmat.
Morabeihin pätee hyvin pitkälti quarabien tapaan se miten paljon vanhemmista on tullut arabia tai morgania. Kuten morganillakin, niin näillä hevosilla arvostelua hankaloittaa venytetty esille asettaminen, jonka vuoksi varsinkin takajalkojen asennot ovat usein hankalia arvostella. Kaikki tämän rodun edustajat eivät kuitenkaan ole jalomuotoisia tai hyvin arabimaisia, vaan osa on perus käyttöhevosia, jonka vuoksi ne eivät ole kovinkaan kummoisen näköisiä.
National Show Horse on ns. uuden maailman ratsuhevosrotu, jossa on yhdistetty sekä arabin kaunis ulkomuoto että saddlebredin kauniit liikkeet ja kestävyys. Näiden hevosten ulkomuoto vaihtelee sen mukaan, millainen niiden veriprosentti on arabin ja saddlebredin osalta. Kuitenkin näille hevosille on jonkin aika takaperin saatu varsinainen rotumääritelmän mukainen rakennekuvaus. Ensinnäkin näissä hevosissa tulee olla vähintään 25% arabiverta (max. 99%), jotta ne ovat virallisen rotumääritelmän mukaisia. Yleisvaikutelma on siro ja jalo. Pään tulisi olla pienehkö ja siro sekä profiililtaan joko hieman kovera tai suora. Kaulaltaan näiden hevosten tulisi olla pitkähköjä sekä saddlebredille ominaisesti pystyhkössä asennossa. Kaulan ja pään liittymäkohdan pitäisi olla siro ja suhteessa muutenkin siroon olemukseen. Sään tulisi olla selkeä, jonka alla pitkä ja loiva lapa, joka yhtyy syvään rintakehään. Vastaavasti näillä tulisi olla lyhyt selkä, mutta pitkä lanne, jonka ylälinjan tulisi olla tasainen. Hännän pitäisi olla korkealle kiinnittynyt. Jalon ulkomuodon kruunaavat hyväasentoiset jalat, joissa lyhyt sääriosa. On kuitenkin näiden hevosten kohdalla muistaa, että rotumääritelmä on tasaristeytyksen omaavan hevosen kohdalle pätevä, mutta jos hevosella on vain 25% arabiverta, siinä voi olla selkeitä saddlebredin piirteitä näkyvillä enemmän kuin varsinainen rotumääritelmä kertoo.
Walkaloosat ovat tiikerinkirjavia appaloosan ja jonkun erikoisaskellajin edustajan (tennesseenwalkerin, saddlebredin, perunpason, missourinfoxtrotterin tai paso finon) risteytys. Ainoa täysin varma asia, näitä hevosia arvioidessa, on että niiden värin tulee olla tiikerinkirjava. Piirteet ovat hyvin usein periytyneet sen mukaan, minkä rodun edustajia vanhemmat ovat olleet. Loppupeleissä nämä hevoset ovat pelkkiä käyttöhevosia, joten eivät koskaan näytä kovinkaan ihmeellisiltä. Rotu on kuitenkin niin harvinainen virtuaalimaailmassa, ettei varmasti tule aivan ensimmäisenä vastaan. Kuitenkin ohjenuorana pitäisi arvostelussa vanhempia ja niiden rotuja.
Ara-appaloosaa voidaan pitää arabin ja appaloosan risteytyksenä, mutta on huomattavaa, että risteytyksen on oltava hevosen suvussa niin kaukana, että sen suvussa on ainakin 90% arabi verta. Näin ollen nämä hevoset ovat hyvin arabinomaisia, mutta omaavat kuitenkin appaloosan kauniin tiikerinkirjavan värin. Samoin yleisimmät rakennevirheetkin ovat samankaltaisia kuin arabeilla (esim. Pienet silmät, kyömy pää tai hirvenkaula). Kuitenkin joistain yksilöistä on nähtävissä appaloosan piirteitä, koska ara-appaloosat eivät aina ole yhtä kevytrakenteisia kuin arabit. Ne eivät kuitenkaan ole millään saraa tukevia.
Pintabian on ara-appaloosan tapaan risteytys arabista ja pintosta. Huomioitavaa onkin että näissä hevosissa on noin 99% arabiverta, jonka vuoksi ne ovat hyvin samankaltaisia arabien kanssa. Kirjavan värinsä ne saavat pitkällisen jalostuksen myötä joltain pintolta hevoselta. Kuten aiemmin on huomioitu pintot voivat olla melkein minkä tahansa rodun edustajia. Näin ollen näissä hevossissa voi olla arabista poikkeavia piirteitä riippuen mistä rodusta tämä väri on peräisin. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että näitä piirteitä ilmenee arabi veri prosentin suuruuden vuoksi.